Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Sinistä


Sinisen taivaan lisäksi on ollut päivissä muutakin sinistä. Esimerkiksi kirppari-ostoksia :)



Tällaisen neuletunikan löysin puolen hinnan rekistä, eli hinta oli nyt 1,50 e. On muuten melkein samanvärinen kuin neulomani tossut sekä neulepanta, jollaisen tein myös tossu-langasta.










Myös ihana lasimaalaus-kala tarttui myös matkaan samalta kirppikseltä, 1,50 e sekin. Pääsi vanhan sinilinnun viereen pikkuhuoneen ikkunaan. Tuo sinilintu on joskus saatu tuttavalta.


















Siinä se lintu on öljypuun lehvä nokassaan :)



Teepussien alustaksi ostin tämän pienen kisu-lautasen. Hinta oli 0,30 e.







Eipä mun elämässä nyt ole muuta erikoista ollutkaan, kuin iloa kirppis-löydöistä. Joten sitä jaetaan, mitä on :)
Tänään oltiin miehen ja koiran kanssa lenkillä vähän kauempana, eli ajettiin autolla kauemmas, jätettiin auto erään jätepisteen viereen ja lähdettiin kävelemään.
Kiva aina välillä kävellä vieraampia teitä. Tällä kertaa käveltiin Hyrsylässä,jonka monet muistavat Aira Samulinin Hyrsylänmutkasta.
Kävimme Hyrsylänmutkan kohdalla kääntymässä. Siinä olisi voinut ottaa kuvat veturista ja Mahtisonnista (vai mikä se Miina Äkkijyrkän teos olikaan), joka on siirretty Hyrsylän mutkan pihaan. Vaan ei nyt tullut otettua, kun Elmo oli mulla remmissä. Silloin aikanaan, kun Mahtisonni siirrettiin sinne "jättikuljetuksena", niin muistan, että olin töihin menossa (vai tulossa...) bussissa ja näin sen kuljetuksen ikkunasta ja ihmettelin: Mikä tuo on..., muistin sitten sen tv:ssä nähneeni.



Löysinkin muuten aiemmin ottamani kuvan siitä veturista :) Mutta Mahtisonnista ei ole kuvaa...









Asiasta kolmanteen...
Olen saanut keskimmäiseltä tyttäreltä värikkäitä trikoopaitoja, joissa oli jotain tahroja, matonkuteeksi. Siinä oli myös tämä ihanan turkoosi toppi, jossa oli vain pieni tahra ihan kaula-aukossa. Kaivelin pitsilaatikkoani ja löysin sieltä äitini virkkaamaa paksumpaa pitsiä pari pätkää. Siitäpä teinkin toppiin pitsikoristeen, joka peittää sen tahran ja piristää toppia kivasti :)









Toisen, pinkin pitkähihaisen, paidan leikkasin matonkuteeksi, ja virkkasin pari koria. Pinkkiä kudetta riitti tosin toiseen vain pohjaan.









Hei taas ja kaunista keskiviikkoa!

10 kommenttia:

  1. Tuo sininen tunika on kyllä kiva:) Ja tuo kala sopii mainiosti sinisen linnun kanssa samalle apajalle. Sitä iloa kirppisostoksista mekin eilen haimme. On muksujen lomaviikko ja kävimme Joensuussa kierroksella. Tuo topin tuunaus on mainio. Keltainen sopii siihen hyvin. Ja nuo virkatut korithan on nyt kovin suosittuja. Tuo veturi lienee melkolailla samanlainen kuin se, joka Lieksassa äskettäin oli. Oli se varmaan aika näky kun sitä patsasta kuljetettiin. Aurinkoista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista täällä on nyt ollutkin :) Syysloma-viikolla ei yleensä ole sijaisuuksia, eikä niitä nytkän ole ollut, tänään pitäs vähän siivota ja huomenna on hammaslääkäri..lauantaiksi on tulossa vieraita.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo sininen tunika, ja tosi edullinensatuit oikeaan aikaan paikalle.
    kala ja lintu ovat myös kauniita.
    Sen mahtisonnin kuljetuksestaha tuli kerran telkkarista ohjelma, tuoltahan se Haminasta lähti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa tsekata puolen hinnan pöydät ja rekit :)

      Poista
  4. Tunika on kivannäköinen ja pönttis myös sen takana. Kummatkin varmasti lämmittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöä tässä tarvitaankin kylmenevään syksyyn...

      Poista
  5. Hei, sun kommentin ansiosta eräs ystäväni löysi uusia laulusuosikkeja ja sait kiitokset hältä:) Löytyy siis täältä: http://toisestatodellisuudesta.blogspot.fi/2015/10/yli-kivikoitten-ja-upottavien-soiden.html

    VastaaPoista
  6. ♥kauniita "sinisiä", ja niin söpöliinit virkkaukset!

    VastaaPoista
  7. Pienet kirppari-ilot ovat isoja iloja kun löytää jotain kivaa ja vieläpä halvalla. Ihanan söpö tuo kissalautanen <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)