Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Ulkona pörisee...


Leikkuupuimuri on vihdoin tullut tuohon meiän viereiseen viljapeltoon pörisemään. Johan sitä odotinkin ja ajattelin, että tulisipa nyt ennen kuin alkaa syyssateet, ettei jää vilja leikkaamatta .Kuvassa pelto ennen leikkausta.








Eipä tainnut Suomessa paljonkaan nähdä kuun pimennystä, meillä ainakin oli siihen aikaan ihan pilvistä. Miehellä oli kello soimassa siitä ja itse heräsin sattumalta juuri ennen sitä ja kävin ulkona katsomassa, mutta kuu oli piilossa pilvien takana. Vaikka illalla oli ollut kirkas iso kuu möllöttämässä taivaan rannassa.





Tänään tuli vietyä kesäisiä vaatteita vinttiin varastoon ja tuotua sieltä tännepäin villasukkia, paksumpia sukkahousuja, pitempi hihaisia yöpaitoja, neulepuseroita ja sormikkaita.
Neuletossuja olen kutonut aikani kuluksi paksusta kirppislangasta.









Mies leipoi tänään sämpylöitä, minä tein eräänlaista pyttipannua ja paistoin munia. Pullakahvilla käytiin kahviossa ja samalla reissulla ruokakaupassa. Muuten on aika hiljaiseloa ollut tänään... Kävelylenkillä käytiin ja samalla tapaamassa koiran kaveria :)
Muutama kuva vielä tähän. Yksi aiemmin otettu ja pari tämän iltaista.
Hyvä alkanutta viikkoa!

Ps. Tuossa alimmassa kuvassa näkyykin puimurin jäljet mukavasti :)






Ps.2. Näin muuten valtavan ison kurkiauran eilisellä kävelylenkillä, sinne ne menivät , huudellen heipat mennessään....ja minä hassu huokaisin mielessäni rukouksen siunaten niiden matkaa :)

4 kommenttia:

  1. Täälläkin oli kuulemma ollut pilvessä. Pohjois-pohjanmaalla, oulussa ja Kemissä ainakin näkyi kuunpimennys ja paljon näkyi hienoja kuvia netissä aamuyön pimennyksestä.

    VastaaPoista
  2. Eipä näkynyt kuunpimennys täälläkään. Kurkiauroja tai hanhiako lienevät, katselen minäkin ja toivottelen niitä keväällä takaisin. Surkeaa aikaa nää hyvästijätöt.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Täälläkin päin oli pilvistä, varsinais-suomessa.

    VastaaPoista
  4. Samantapaiset on touhut täällä, sillä olen jo vähän puljannut kesävaatteita varastoon ja talvisempia sisälle. Metsäntyttö

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)