Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 17. elokuuta 2015

Työt alkoivat





Ensimmäinen työpäivä takana. Olen nyt tämän viikon eskarissa, ihan uudessa paikassa. Meinasi jo paniikki iskeä,kun kuulin, että mun on oltava osa päivästä yksin lasten kanssa. Kun yleensä on sijaisuus paikoissa ollut niin, että sijaisia ei jätetä yksin... Mutta tuolla on sijaisella ihan normi vuorot, et aamuvuoroissa osan aikaa yksin ja samaten iltavuoroissa osan aikaa yksin. Ja heti ekasta päivästä lähtien, vaikka kaikki on outoa.




Tänään oli iltavuoro eli 9,20-17. Noin 14,45 lähtien jäin yksin lasten kanssa, osa oli jo lähtenyt pois, eli 7 lasta tais jäädä mulle. Onneks lapset eivät olleet ollenkaan hirveimmästä päästä, mihin olen joskus törmännyt. Vaan heidän kanssaan sujui ihan hyvin. Ja suurin osa ajasta oltiinkin ulkona,kun oli hyvä sää.
Myöhemmin sinne pihalle tuli myös iltapäiväkerhon ohjaajat.
Bussilla menin töihin ja mies haki kotiin. Huomenna onkin aamuvuoro eli puoli 7:ksi töihin.








Mulla on muuten uusi harrastuskin, ostin nimittäin yhdessä kaupassa näkemäni Aikuisten värityskirjan ja tussit. Sitä on ihan kivaa ja rentouttavaa väritellä. Hienoja kuvioita, kuvaan teille muutaman värittämäni. Siinä sanotaankin, että vähentää stressiä ym.







Eilinen harrastus oli pyöräily, tehtiin nimittäin miehen kanssa kahdenkymmenen kilometrin pyörälenkki....aika tyhmää sinänsä tehdä äkkiseltään tuollainen lenkki ja vielä oikein vaihtelevaa (= mäkistä) maastoa....illalla ja yöllä särki lonkat ja polvet, niin että piti ottaa särkylääkettä ensin illalla ja vielä toinen satsi yöllä, et sai nukuttua. Aamulla otin töihin lähtiessä vielä yhden 800 mg Buranan, niin ei onneks oo enää päivällä särkenyt.
Tyhmyydestä sakotetaan :)








Eipä tällä kertaa enempää, aamulla onkin sitten herättävä kukonlaulun aikaan eli klo 5. Hoh-hoijaa :O

5 kommenttia:

  1. Nuo värityskirjat vaikkuttaa tosi mahtavilta.

    VastaaPoista
  2. Lasten kanssahan on ihan mukava olla. Aika rankkaa vaan, sillä toisten lapsista kantaa ihan erilailla vastuuta kuin omistaan. Onnea vaan uuteen työhön, hyvin sinä pärjäät siellä. Mahdottoman aikainen herätys vaan huomenna, huhuh.=)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä arkeen, Sesse - myös täällä ollaan jo toista viikkoa töissä.
    Noita värityskirjoja päin en ole uskaltanut vilkaistakaan; itseni tuntien hurahtaisin täysin;)

    VastaaPoista
  4. Aika hurjaa, että joutuu olemaan heti yksin oudossa paikassa, ennestään tuntemattomien lasten kanssa. Jos olisi edes tutut lapset, niin tietäisi heidän tavat. Mullakin on joku värityskirja, jossa on kansallispukuja, mutta en ole raskinut sitä ruveta väritäämään. Aika hurja oli myös teidän pyörälenkki äkkiseltään, mutta joskus on kiva lähteä ihan yllättäen jonnekin.

    VastaaPoista
  5. Aika hurjaa, että joutuu olemaan heti yksin oudossa paikassa, ennestään tuntemattomien lasten kanssa. Jos olisi edes tutut lapset, niin tietäisi heidän tavat. Mullakin on joku värityskirja, jossa on kansallispukuja, mutta en ole raskinut sitä ruveta väritäämään. Aika hurja oli myös teidän pyörälenkki äkkiseltään, mutta joskus on kiva lähteä ihan yllättäen jonnekin.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)