Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Tervehdys!



Tuli pieni reissu heitettyä tuonne Itä-Suomeen. Eilen aamulla lähdimme ja tänään palasimme kotiin. Ystävämme ovat muuttaneet sinne ja saimme olla heidän vierainaan siellä, heidän ihanassa omakotitalossaan.(Kävimme myös heidän kanssaan pienessä maalais-seurakunnassa eilen illalla.) Tällainen kaunis maaseutu näkymä näkyi yläkerran ikkunasta, huoneeseen jossa saimme yöpyä :)









Elmo-kelmi oli meidän mukana ja teki meille kiusaa illalla. Pääsi nimittäin livahtamaan illalla ulos, kun perheen isäntä meni sinne, eikä muistanut, että Elmoa ei saanut päästää pihalle vapaana. Elmon itsepäisen luonteen tuntien, olimme sopineet, ettei päästetä sitä irtonaisena pihalle enää illalla, koska se ei sitten välttämättä halua tulla sisälle takaisin. Ja oikeassa olimme! Elmo huomattuaan, että oli vapaa, yritti houkutella pihalla talon kissaa leikkimään kanssaan, niinkuin aina omiakin kissoja :) Onneksi tuo kissa oli tullut koiraperheestä, niin ei varsinaisesti pelännyt Elmoa. Lopulta saimme kissan sisään, niin Elmo jäi makailemaan pihanurmikolle muina koirina...




Me kulutimme aikaa isäntäväen kanssa tv:tä katsellen ja aina välillä houkuttelimme Elmoa sisälle...ei antanut periksi..."kun olen päässyt tänne vapaaksi niin olen vaikka koko yön ulkona jos haluan" tuntui ajattelevan :(
Isäntäväki meni nukkumaan ja jossain välissä sitten ennen puolta yötä saimme Elmo-kelmin sisälle ja kömmimme ylös nukkumaan.
Muuten reissu meni hyvin. Tänään on vaan kotona väsyttänyt lyhyen yöunen ja reissaamisen takia. Meillä olin jättänyt omat kissat sisälle yöseuduksi, etteivät vaan häviä sillä aikaa. Hyvin olivat pärjänneet.






Mansikat kukkivat jo ulkona.









Mua harmittaa, kun suurin odotuksin kasvatin Päivänsineä ja siirsin sen ulos, niin nyt se on mennyt vaan huonomman näköiseksi :( Pelkään, että se kuolee...Ei täällä kuitenkaan ole kylmää ollut, niin en tiedä mistä se johtuu...
Reissussa oli kaunis aurinkoinen sää, takaisin tullessa alkoi pilvistyä Helsingin kohdalla ja myöhemmin alkoi sataa.




Ennen reisuun lähtöä siivosin vinttiä ja sain lahjoitettua sieltä pois vanhan kirjasarjan sekä kaksi vanhaa äitiyspakkaus-laatikkoa. Loputkin pahvilaatikot menevät ilmeisesti myöhemmin eräille tutuille muuttolaatikoiksi... Tuo Roskalava-palsta on hyvä, kun haluaa antaa jotain ilmaiseksi pois ja samoin jos joku lahjoittaa tavaraa mitä itse tarvitsisi.Kissojen rikki menneen raapimispuu-jutskan korjasin ottamalla siitä rikkinäiset osat pois ja yhdistelemällä ehjät uudestaan, niin siitä tuli pienempi ja toimiva, niin se menee luultavasti tytön kissalle.








Nyt toivottelen hyvää viikonlopun alkua kaikille <3

8 kommenttia:

  1. Siis mikä ihmeen roskalava mistä sellanen löytyy, kerrotko lisää ?
    En ole ennen kuullutkaan !
    Päivänsini voi olla sisällä liian pitkään kasvanut joten se olisi pitänyt karaista pikkuhiljaa ulos tai kasvattaa verannan ikkunalla , silloin se olisi saattanut olla järkyttymättä kuten nyt kai on käynyt sille.
    Koskas tulette meillepäin kylään ?
    Tosin nyt ollaan poissa ainakin kuukausi.

    VastaaPoista
  2. Täällä päin (siis lähialueiden) on Face Bookissa Roskalava-ryhmä, jossa voi lahjoittaa ilmaiseksi tavaroita tai kysellä jos on jotain tarpeen, jos jollain ois ylimääräisenä...tai jos näkee, että joku tarjoaa jotain itselle tarpeellista voi yrittää varata.... Kyllä mielellään tulisin käymään kesän aikana :) Ja meillekin saa tulla, jos täällä päin liikkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Mulla oli kyllä lasit Päivänsinen suojana ulkona, tänään otin ne pois...

      Poista
  3. Yllättävätkin tavarat löytävät uuden kodin, kunhan niitä vain viitsii muille tarjota.
    Aikamoinen velmu tuo teidän koiranne, meinasi ottaa ilon irti täysillä vierailusta.

    VastaaPoista
  4. Mukavan näköinen näkymä olikin ikkunasta jossa yövyitte.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)