Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Vastaamaton haaste


Sain aiemmin Maijalta Rynttyliisa-blogista haasteen Ilahduta Blogikaveria! Mutta anteeksi tyhmyyteni, en edelleenkään saanut kopioitua sitä kuvaa blogiini.
Mietin muutenkin oliko siinä jotain kysymyksiä, mutta ei mielestäni ollut. Mutta kun en osannut sitä kuvaakaan blogiini kopioida, niin en nyt haasta ketään eteenpäinkään ja Maijakin on vapaa olemaan ilahduttamatta mua....eikös se mene sitten oikeudenmukaisesti :D



Ulkona laulavat linnut vieläkin ihanasti, vaikka klo on jo 19,38. Ne ovat kevätmielellä. Tehtiin tänään isännän kanssa puutöitä sekä käytiin vähän jakamassa postilaatikkoihin lappuja yhteiskristillisestä tilaisuudesta joka on tulossa.Huomenna on taas kaupunkipäivä ja keskiviikkona töihin.
Kauniita keltaisia orvokkeja oli kaupassa, ostin kolme kappaletta ja istutin ne tähän kori-ruukkuun. Saavat olla vielä kuistilla, vaikka kaupan pihassa niitä oli jo ulkona.








Pyykkiäkin on taas koneessa, mutta nyt taidan laittaa ne alakertaan kuivumaan, kun en oikein tiedä huomisesta säästä. Pitsaa tein tänään ja samalla marjapiirakan (jossa oli kauraryynipohja ja punaherukoita ja vadelmia), syötiin sitä jäätelön kanssa ja hyvää oli.
Ja kuka kumma sotkee meiän vintin aina talviaikaan, vaikka joka kevät tai kesä sen siivoan? Tässä muutama ennen kuva...













Aloitin tänään siivoamaan sitä komeroista alkaen. Siellä on neljä suunnilleen normaalikokoista komeroa, siis sen kokoista kuin sisällä olevat komerotkin. Ja lisäksi yksi matalampi,mutta leveämpi komero ja sitten muut tilat päälle....luulis että olis tilaa, vaan ei! Kun tältä näyttää...







Jatketaan siivousta tässä kevään mittaan :) Lisää ihania kevätpäiviä <3

17 kommenttia:

  1. Meilläpäin on järjestetty yhteiskristillisiä tilaisuuksia säännöllisesti jo usean vuoden ajan ja samoin varmaan teilläkin. Sitä tässä kirjoitan, että yhteiskristilliset tilaisuudet ovat mielekkäitä. Olemme samaa Kristukseen uskovaa joukkoa!

    VastaaPoista
  2. Nuo vinttikuvat näyttävät lohdullisilta, vaikka teillä sentään mahtuu tuolla jotenkin liikkumaankin - minä en meillä uskalla edes kurkistaa vintille, kun isäntä on vintin valtias ja kantaa sinne tavaroita siihen malliin, että joskus aikoinaan jouduin lapsille ostamaan uusia kenkiäkin sen tähden, että ne oli niin hyvin vintin kätköihin piilotettu, että niitä ei tarvittaessa sitten enää löytynyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun lohdullista, että muuallakin on samaa vikaa :) Meillä se olen kyllä minä joka sinne sitä tavaraa hilloan....ja kun talvella se on niin kylmä tila että äkkiä sinne vaan tavarat pistää johonkin ja äkkiä pois :)

      Poista
  3. Ihania orvokkeja.
    Hei se sama joku piipahtaa talvisin meidänkin vintillä sotkemassa, pitäsköhän se koittaa ensi talvena pyydystää :)
    Ihanaa kevättä siulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan joku vintti-tonttu :) Samoin sinulle ihanaa kevättä myös!

      Poista
  4. Ihania orvokkeja.
    Mukavaa tiistaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin olivat niin pirteitä vaihteeksi nuo keltaiset orvokit! Yleensä meillä on ollut enemmän violetteja tai kirjavia... Samoin sinulle Stiina!

      Poista
  5. Nämä yhteiskristilliset tilaisuudet ovat hyvä juttu:) Luin sen sinun uskoontulokertomuksesi äsken. Tuosta siivouksesta, olisipa kiva jos itsekin saisi aikaiseksi jotain varaston järjestämistä. Sinne hädin tuskin sisälle mahtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se onkaan, että aina nuo varastotilat sotkeentuu...

      Poista
  6. Se sama vinttitonttu mellastaa meilläkin, sekottaa kaappeja, jättää kaikenlaisia juttuja pitkin ja poikin! Luulen että sen pyydystäminen on aika työlästä! Ihania orvokkeja ostit! Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan olla hävitty noille vinttitontuille :)

      Poista
  7. Nyt täälläkin löytyy jo valkovuokkoja ja varmaan olis jo keltavuokkojakin mutten pysty käveleen niitä katsomaan.
    Kevättä se tekee nyt

    VastaaPoista
  8. Sää ootkin kirjoittanut tän samana päivänä kun mää oon lähettänyt sun pakettis. Juu, ei sitä haastetta tartte jatkaa, taisin sillon heti jo sanookin, että ilahdutan joka tapauksessa. Kauan mulla kesti, mut parempi myähään ko ei millonka. :-)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)