Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Puutarhan ykköset




Eilen huomasin, että vihdoin oli meikäläisen puutarhaankin auenneet ensimmäiset kukat :) Meiän tontti on sen verran alhossa, että monessa muussa paikassa kukat kukkii aiemmin. Täällä on talvellakin aina muutama aste enemmän pakkasta kuin muualla.








Noita kukkia on nyt tulossa enemmänkin, keltaisia nuppuja näkyi olevan enemmänkin krookuksissa ja violetteja on tulossa lisää myös. Tulppaanin ja narsissin alut on myös kasvaneet pituutta, vaan niiden kukkimista saa vielä odottaa. Sisällä varsinkin Päivänsinen taimet on kasvaneet pituutta.









Mies lähti käymään kaupungissa,niin pitäis ruveta siivoamaan. Illalla on myös Kylätalolla Ilosanoman ilta seurakunnallamme. Meiän vastuulla on ovien avaus ja kahvitarjoilu, paitsi että pullat on "leipurimme" leiponut valmiiksi. (Eli eräs ystävä srk:sta). Minä en olekaan erityisemmin jauhopeukalo, joskus leipomukset saattavat onnistua hyvinkin, mutta joskus taas ei...






Yhtenä päivänä laittelin vanhat pannun aluset koristeeksi seinälle :) (Meillä kun on niin pieni pöytä keittiössä, niin nykyisin käytetään seisovaa pöytää...eli otetaan liedeltä ruokaa lautasille...niin ei juurikaan tarvii pannun alusia...ja vielä niitä jäi varalle laatikkoon. Nämä vaan olivat kaikki hauskasti saman tyyppisiä, jokunen on ostettu kirppikseltäkin ihan tätä tarkoitusta varten.









Läheltä katsoen nuo kuviot ja värit on niin kauniita.



















Eilen päällystin yhden laatikon kierrätyksen ilmaisista saamallani tapetti-boordilla. Tuo alempi laatikko on jo aiemmin päällystetty kankaalla, eikä ole oikein onnistunut.














Nyt siivouksen kimppuun :) Kivaa päivää teillekin :)



Ps. Aiemmin oli niin kirkas taivas ja eilinen myrskytuuli puhaltanut pilvet pois, niin nyt se meni taas pilveen...voi harmi...hetken oli niin aurinkoista.


ps 2. Tulihan se aurinko takaisin:) Nyt on niin komea ilma muuten, tuuli vain on viileä.

4 kommenttia:

  1. Riitta Sinikka vei sanat suustani! Hyvää loppuviikkoa teille.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kukat! Meillä on lunta vielä metrikaupalla, yääää.

    VastaaPoista
  3. Jopa tuli kivat laatikot, kauniit pannunaluset! Meilläkin siivottiin tänään, siskot antoivat vapaaillan äidin hoidosta! Ihanat krookukset!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)