Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pihahommia ja pilvistyvää



Oikein suloinen lämmin päivä oli tänään ja tein pihahommia. Joku voi muistaa, että meillä on tuossa kuistin takana kulmauksessa suojainen kohta useimmilta tuulilta ja siinä on yleensä aina kesän ensimmäinen istuinpaikka.Siinä varmaan talon entisetkin asukkaat ovat istuskelleet, sillä siinä on vanha sementtilaatoitus. Väleistä puski voikukan lehtiä ja heinätöppäitä ja niiden alustat olivat täynnä pikku muurahaisten kaivamia käytäviä. Onneksi vaan mustien murkkujen, jotka eivät yleensä pure.



Tällä kertaa päätin kerrankin ottaa kaikki laatat ylös ja levittää alle sanomalehtiä. Yli 40 laattaa piti ottaa ylös, ei olisi uskonut, että niitä niin paljon oli. Ja päälle vielä puolikas-laatat joita myös oli. Lehtiäkin meni kasa.








Tässä kuva ennen lehtien laittoa, kun laatat ja rikkaruohot on otettu pois, maa tasoitettu ja hiekka haravoitu.









Laattojen takaisin laiton jälkeen laitoin takaisin muovipöydän ja tuolit sekä kukkatasona olevan kyljellään makaavan pölkyn taakse laitoin aidan pätkän sekä toin siihen kukkia. Tietysti olisi voinut laittaa maton, pöytäliinan ja istuin tyynyt, mutten viitsinyt pelkkää kuvausta varten laittaa, kun huomiseksi on kai luvattu epävakaisempaa säätä, ja tänään olen vain yksin kotona. Joten tällä mennään :)




























Monta tuntia meni tuossakin hommassa kaikkineen.Sitten tuntuikin jo siltä, että pitäisi päästä lepäämään. Oikaisin (no ei tuossa pikku sohvassa pysty juuri oikaisemaan itseään), siis käperryin sohvalle katselemaan selälläni paria kirjaa (Anna romun kiertää, jonka sain vanhimmalta tytöltä joululahjaksi sekä Rakas mökki, jonka löydön tein kirjaston kirjanvaihto hyllystä. Tämän jälkeen makailin siinä hetken aikaa silmät kiinni. Sitä samaa näyttivät muutkin tekevän :)









Samaan aikaan toisaalla:









Tuon jälkeen olikin päiväkahvin aika, jonka join Rasmuksen kanssa kuistilla, jossa oli parikymmentä astetta lämmintä. Tosin sen jälkeen aurinko alkoikin vetää pilvipeittoa ylleen. Nyt taivas onkin jo harmaa.







Siitä huolimatta kivaa lauantaita :)

10 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos kahvikuvasta! Nyt näin lempiaihe-kuvani!
    Olit hyvät kahvit ansainnut. Sinulla oli valtaisa uurastus pihassa. Laattojen nosto on ollut voimia vaativa työ. Samoin niiden asettelu kohdilleen on vienyt aikaa. Tuloksena uusittu suloinen pihanurkkaus, laatat ovat varmasti nyt suoremmassa ja paremmin.

    VastaaPoista
  2. Ai niin minun piti vielä kirjoittaa kuinka hauska on nojatuolien valtaajien kuva! Just niin kissamaista.

    VastaaPoista
  3. Siitähän tuli tosi upea,lepopaikka.

    VastaaPoista
  4. Huh - oletpas sinä urakoinut! Upea pieni terassi.. Ja mitenkäs se sanonta menikään " että jos tahdot talon parhaan paikan, niin siirrä kissaa" - tuli vaan mieleen =D
    Kivaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  5. Aikamoinen urakka sinulla on ollut noissa laatoissa. Kyllä siinä terassilla taas kahvi maistuu hyvintehdyn työn jälkeen.
    Herkullisia loikojia tuolit täynnänsä.

    VastaaPoista
  6. Melkoisen urakan teit, mutta kunnon pohjatöillä lopputuloskin on sen väärti eikä tarvi usein laattoja ottaa pois! Kisulille löytyi lämmin paikka keväästä nauttimiseen! Kahvikupponen oli hyvin ansaittu! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan kutsuva paikka siitä tuli! Meillä on kanssa tuollaiset laatat takapihalla. Onko ne sanomalehdet niitten rikkaruohojen takia ja auttaako ne siihen muurahaisjuttuun kanssa? Meilläkin muurahaiset riesana laattojen alla. Metsäntyttö

    VastaaPoista
  9. Joo, rikkaruhojen takia pääasiassa...mutta ajattelin kyllä, että jos muurahaisetkin etsis jonkun muun reitin ulos pesistään...saa nähdä :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)