Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Muisti meni....ja tuli, Luojan kiitos!!


Kuten otsikosta näkyy, olen elänyt "jännittäviä" aikoja. Sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin lauantaina, menetin muistini! Muistan, kun mies sanoi menevänsä lämmittämään saunaa ja minä olin tietokoneella....sen jälkeen varsinaisesti heräsinkin sairaala-päivystyksen valvonnasta. En muistanut päivää tai kuukautta, nimi ja tämän vuoden vuosiluku tuli sentään mieleen ja vuodenaikaa kysyttäessä, mietin että ulkona oli vähän lunta ja päättelin (aivan oikein) nyt olevan talven!










Pikku hiljaa muisti alkoi palailla pätkittäin, kuin Uuno Turhapurolla. Yöllä minut siirrettiin päivystyksestä neurologian osastolle,jossa jouduin käytävä paikalle, kun se oli niin täynnä. Seuraavana aamuna muisti oli jo täysin palannut muuten, paitsi sen lauantai-illan kohdalla on useamman tunnin muistikatkos, jossa on pieniä sekavia "muistivälähdyksiä". Ihan kuin unesta. Sitä lausetta olinkin toistanut miehelle ja ambulanssiväelle mitälie parikymmentä kertaa : "Ihankuin olisin nähnyt unta"...




Mies oli siis soittanut ambulanssin, kun en ollut saunassa muistanut naapureita enkä muita tuttuja. Pelottavaa...eikö totta! Kuitenkin olin itse esim. pukenut saunan jälkeen ja toiminut muutenkin "automaatti-ohjauksella". Vaikken muista kuin pieniä pätkiä sieltä täältä...jotka tosiaan tuntuvat kuin unessa tapahtuneilta. Diagnoosi oli TGA-kohtaus eli Ohimenevä täydellinen muistinmenetys. Netistä voi katsoa, jos haluaa :)









Onneksi se on yleensä hyvälaatuinen, eikä pitäisi toistua. Mutta oli se jälkeenpäin ajatellen aika pelottavaa....jokaiselle kuitenkin muisti on se "minuus" eli kuka minä olen ja mitä minä muistan.
Eilinen meni siis sairaalassa makoillen ja sanaristikoita täytellen. Onneksi aulassa oli nippu uusia (siis tyhjiä) sanaristikko-lehtiä, joista nappasin yhden ja rohkeana aloitin ensimmäisetä ristikosta, jossa luki "vaikea" tai "haastava". Ja sain sen melkein valmiiksi :) Etten ihan muistihäiriöinen ole, sen kai halusin todistaa itselleni. Kyllä on mielenkiintoiseksi mennyt elämä...ensin Elmon katoaminen, sitten tämä!
Koneella olikin ollut, että se voi tulla herkille ihmisille esim. stressin seurauksena...tai fyysisen ponnistuksen jälkeen...
Kyllä nyt voisi jo helpottaa tämä jännitys!









Tänään sitten pääsin kotiin. Mangneettikuvaus ja labra on vielä tulossa.
Kaivan tuolta "arkistosta" jonkun kuvan piristeeksi, ettei mene liian vakavaksi.



Ps. Ja tosiaankaan alkoholilla ei ole minkään laista osuutta asiaan.

Mutta nyt toivotan maltillista maanantai-iltaa! Tai makoisaa, vaan ei masentunutta :)



18 kommenttia:

  1. Ohhoh - Onneksi voit nyt hyvin! Ja jatkotutkimukset on hyvästä. Stressi saa aikaiseksi monenlaisia reaktioita ihmisissä ja aika hurjaa tuollainen muistinmenetys, mutta niin vakava kun asia onkin, niin jossain vaiheessa sitä varmasti jo huumorillakin voi ajatella ja saa vielä hyvät naurut. Oikein hyviä vointeja sinulle&teille sinne ja ihanaa kun se Elmo löytyi. Halauksin<3

    VastaaPoista
  2. Voi hyvänen aika! Stressiä sinulla on tosiaan riittänyt. Mukava kuulla, ettei yleensä toistu. Tosiaankin, aika monelle tulee launtai-illaan muistinmenetys ihan muista syistä :-D
    Onneksi sait apua ja diagnoosin! Nyt oikein tasaisen rauhallista jatkoa toivottelen.

    VastaaPoista
  3. Hui! Kuulostipa pelottavalta. Onneks kaikki nyt hyvin! Ja hyvä että tutkitaan kunnolla. Voimia ja rentouttavaa elämistä ja olemista <3 Liekö Elmon katoaminen vaikuttanut tuohon, kuitenkin siitä ollut niin kova huoli!

    VastaaPoista
  4. Voi kauhistus, voiko tosiaan noin tapahtua. Kuulostaa pelottavalta.
    Jumalan kiitos sait apua ja tiedon ettei tuskin toistu.
    kaikkea hyvää siulle ja Taivaan Isän huolenpitoa.

    VastaaPoista
  5. Hui! Kuulostaa pelottavalta, mutta hyvä, että tokenit.

    VastaaPoista
  6. Kyllähän tuollainen säikäyttää! Onneksi meni ohi ja toivottavasti muisti pysyy nyt.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kun kerroit tämän! Vastaavaa voi vaikka tulla omalle kohdalle.
    Olen liian herkkä ja kärsin siitä.
    Toivomus, että jännitys saisi jo riittää, tuntuu tutulta. Koen usein niin. Varmasti kohdallani on kyse liian vähäisestä luottamuksesta Jumalaan. Tiedän kyllä, että mitään mieltä tässä elämässä ei olisi jos ei saisi kaikessa jättäytyä Hänen armahtaviin käsiinsä!!

    VastaaPoista
  8. Olipa Sinulla kokemus, voi mahdoton, onneksi oli enkeli mukana! Ihana juttu että miehesi soitti ambulanssin ja pääsit hoitoon ja nyt olet toipilaana ja päässyt kotiin, hienoa on myös että selvittelyitäkin on tulossa, labrat ja kuvaus. Aika pelottava juttu mutta helpottavaa kuulla että se ei toistuisi. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  9. Luin vanhoja kirjoituksiasi, sun blogi on kyllä Hyvän Mielen blogi, tulee itselle kiva olo!<3
    Terkuin vanhin tyttösi! :)

    VastaaPoista
  10. Onneksi meni ohi ja muisti pysyy. Hyvä, että tutkitaan.

    VastaaPoista
  11. Kuulostaapa pelottavalta. Tuommoinen olisikin ihan kamalaa tämmöiselle yksin eläjälle, kuka silloin huomais ja auttais. Onneksi se oli sinullakin ohimenevää ja toivottavasti ei toistu enää koskaan.

    VastaaPoista
  12. Varmasti järkyttää ja pistää miettimään pitemmäksikin aikaa. ollaan me niin haavoittuvia. Onneks on Iso Isä, jonka kädestä saa pitää kiinni kaikissa myrskyissä.

    VastaaPoista
  13. ♥no ihan varmasti pelottava tapahtuma. Minulla on kerran mennyt muisti, mutta se liittyi onnettomuuteen. Kaikkea hyvää sinulle♥

    VastaaPoista
  14. Hui! Varmasti aikamoinen säikäys. Hyvä kun sait muistisi takasin. On sulla parempi pää kuin mulla, mää en sais tehtyä ees helppoa ristikkoa. :-)

    VastaaPoista
  15. Kaikenlaista sitä voi tapahtua, mitä ei tosiaankaan voisi arvatakaan,..onneksi kaikki on kuitenkin nyt hyvin :) Kiitos kommenteista!

    VastaaPoista
  16. No on sitä kaikkea. En ole koskaan kuullut tuollaista.
    Olisin kyllä pelästynyt ja varmasti oli sinullekin järkyty.
    rukoillaan että ei toistuisi. kaikkea hyvää sinulle♥

    VastaaPoista
  17. Kuulostaa todella pelottavalta tuollainen! Kaikenlaista sitä voi sattua. Pitäisi vaan osata ottaa päivä ja hetki kerrallaan eikä liikaa murehtia tulevien päivien huolia, mutta eipä oikein tahdo meikäläiseltä onnistua. Hyviä vointeja ja hyvää mieltä sinulle ja perheellesi! Metsäntyttö

    VastaaPoista
  18. No huh, huh!!
    Onneksi siellä on kaikki nyt hyvin!!!<3<3
    Mut onko kisu tallella?

    Voi hyvin, siunausta sinne!!<3<3

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)