Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Välipäivän välipälä








Välipäiväistä lauantaita vietetty. Miekkonen kävi kaupungissa aamupäivällä, sillä aikaa meikä päätti, että oli aika hyödyntää jouluksi saatuja ruokia, ennenkuin on myöhäistä. Esimerkiksi kaksi parsakaalia odotti vielä keittämistä ja kokonainen ananas myös kohtaloaan.
Ensin tein hedelmä-salaatin ananaksesta sekä joulun mandariineista ja lisäsin joukkoon yhden ison omenan kuutioina. Kastikkeeksi tein alkuperäisen vaniljakastikkeen.
Lounaaksi keitin parsakaalit, lämmitin entistä kaura-ohra-riisi seosta, kastikkeeksi kinkun lientä, keitin kananmunia,lisäkkeeksi lihahyytelöä ja silliä. Ja jälkkäriksi hedelmäsalaattia kastikkeella.Näin saatiin hyödynnettyä osa jouluisista ruuista.Kaupasta piti hakea vain talous- ja wc-papereita. Samalla kävelytimme Elmoa.








Nyt ystävät soittivat ja pyysivät kahville, joten keskeytän tämän välipälän välillä :)









Non-niin...nyt on jo ilta. Oltiin siellä ystävillä kahvilla ja sen jälkeen tultiin kotiin lämmittämään saunaa ja ystävät tulivat saunomaan. Itse saunottiin viimeiseksi ja nyt on tuttuun tapaan saunajätskin vuoro. Suklaajätskiä :)
Katsotaan jos menemme huomenna johonkin seurakuntaan...oma seurakuntamme kun on vielä joulutauolla. Hyviä välipäivien jatkoja!












14 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia ja hieno kuusi teillä. Mukavia välipäivien jatkoja :)

    VastaaPoista
  2. Ihania välipäiviä sinne. Kyllä ruokaa on mukava laittaa, kun on mistä laittaa. Jouluruua alkaa kyllä jo vähän kyllästyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole mitenkään erityisen innostunut ruuan laitosta, mutta pakkohan sitä on ollut laittaa jo noin lähes 40 vuotta...nykyisin voi päästä jo vähän helpommalla kun ollaan miehen kanssa kaksin :)

      Poista
  3. Hiljalleen alkaa toivoa ruuaksi muutakin kuin kinkkua ja laatikoita, siksipä yllätän puolison paistamalla kanaa :)
    Oikein onnellista loppuvuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mies oli tyytyväinen kanaan :) Minä ainakin olisin ollut kun tykkään kanasta :) Hyvää loppuvuotta sinullekkin!

      Poista
  4. Jälkkäri kuullosti hyvältä, ja kaikki muutkin. Meillä jouluruokia tehtiin aika kompaktisti joten laatikot on melkein jo syöty ja kinkkua (onneksi) vain rippunen, kalat uiskentelivat jo parempiin vatsoihin ajat sitten. Aurinkoisia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkkäri oli hyvää! Sitä on vielä jääkaapissa jäljellä, ehkä pitää tuhota se tänä iltana :) Äsken syötiin viimeiset joulusuklaat, onneks ne on loppu! Viimenen rasia vietiin eilen ystäville...

      Poista
  5. Tunnelmallinen ja mukavan kuuloinen välipäivä. Hyvää pyhää!

    VastaaPoista
  6. Rentoa ja nautinnollista eloa teillä tuntuu olevan. Huomenna pitää mennä töihin, mutta sittenhän se taas tulee vapaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä on nuo työ asiat vähän vaiheessa, jotain selvyyttä sais tulla kyllä siihenkin asiaan...

      Poista
  7. Sauna ja jätski ihana yhdistelmä..hmm en olekkaan aikoihin ostanut jätskiä siis ehkä seuraavalla kauppa reissulla sellaistakin tarttuu mukaan.
    Hrr kylmää on ja me käytettiin auto uusinta katsastuksessa tänään ja läpi meni nyt, viat on korjattu ja taas saa ajaa vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista se aina on noiden autojen kanssa, kiva että nyt meni läpi! :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)