Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesäpäivää :)

Ulkona enimmäkseen on mennyt aika, "omatekoisen mini-kasvihuoneeni" taas kokosin viime kesän malliin, yhden kukkapenkinkin sain kitkettyä ja ulkovarastoakin siivottiin tässä kerran.Tänään istutin myös muutaman kukan sekä kasvimaahan että ruukkuihin.
Mies lähti uittamaan vanhempaa koira, kun se on niin kuumissaan näillä keleillä.
Hetki aikaa kirjoitella, ennenkuin lähdetään naapuri-kaupunkiin seurakuntaan.




Takapiha näyttää taistelutantereelta, ja on sitä osin ollutkin. Tahtojen taistelua, on miehen tahto ja naisen tahto hieman taistelleet :) Saatiin nimittäin tutuilta terassinpohja-laudoitus-kehikko, tai mikä se nyt sitten on nimeltään...minä oisin siitä halunnut ulko-oleskelupaikan lattian ja mieskin oli ensin sitä mieltä, mutta sitten tulikin
toisiin aatoksiin, että säilytystilaa tarvittaisiin ulos lisää...että hämpä jatkaakin savusaunan seinälle jo kerran jatkettua varastokatosta...että hän saa siitä kehikosta hyvän seinäelementin. No mitäpä siinä pikkuisella naisella on sanomista :0.
Tuolla tuo pöytäkin töröttää vielä keskellä nurmikkoa, se kun oli siinä rikkimenneessä paviljongissa.





Tässä kitkettyä kukkamaata, ei vielä paljon kuki, mutta on siellä sipuleita maan alla ja tuon orvokin istutin siihen sekä sisällä kasvattamiani alkuja jostain kukasta, olikohan se anemone, en tiedä, olen mennyt jo taimissa sekaisin :)
Tuollaisen rautahäkkyrän laitoin tuohon, missä on ne sipulit, ettei kissat mene siihen kaivamaan, kun se on tyhjä.






Toisessakin kukkapenkissä on tuo rautahäkkyrä, jonka löysin joskus metallinkeräys-laatikosta.Minusta se muistuttaa kruunua.
Sitä ei ole vielä kitketty, mutta siellä aukenivat tänään tulppaanit, narsissit on jo vanhoja.






Pergoniat pääsivät mummon kuistin ikkunalle, samoin taas kukkimaan yltynyt pieni kaktus, niin myös mandariinin taimet (jotka kokeeksi siemenestä kasvatin ja olin ihmeissäni, että lähtivät hyvin kasvuun :)









Nyt täytyy lopettaa ja vaihtaa vaatteet, tallennan tämän ja jatkan myöhemmin.


No niin, nyt on seurakunnassa käyty, mysliä syöty ja Suomikin hävisi lätkä-ottelunsa tällä kertaa USAa vastaan :(
Pistän tänne kuvat ja sanon heippa!

4 kommenttia:

  1. Voi että siis teilläkin on sama valta et mies määrää ja sekös ottaa päähän, minustakin olis kiva ulkona olla puupohja pöydän ja tuolien alla, noinhan meilläkin se isännän ajatus muuttaa muotoaan koko ajan ja mihinkään ns, päätökseen ei voi luottaa , se on tosi keljua naista kohtaan.
    Koitetaan kestää silti.

    VastaaPoista
  2. Ihana rautahäkkyrä - superlöytö.. oiskos siinä kiva jokin köynnös.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)