Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ihanaa aamua ja tuhmia poikia...luvassa myös samoilua


Tänään oli kaunis aamu ja se yhdessä vapaapäivän kanssa sai mieleni iloiseksi :)
Soi jopa päässä 70-luvun laulu: Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää.... No, nyt se rupes soimaan teilläkin...ei paha!


Vaikkakin...joku inhottava örvelö oli pissannut meiän lattialle, maton kulmalle ja oviverhoon :C, epäilen jompaa kumpaa kissoista, kyllä se ois tietty voinut olla Elmokin, kun sillä tuntui olevan niin kiire ulos aamulla, herätti mokoma mut puoli 8.

Ulkona oli kylmän yön jälkeen vielä kuurassa maa, mutta niin kirkas sää. Ja kun juuri eilen kirjoitin, ettei meillä päin ole näkynyt kurkia, niin aamulla oli tien toisella puolella olevalla pellolla kaksi kurkea. Ja itse asiassa näin ne jo eilenkin, kun käytin Elmoa iltapissalla. Kovalla äänellä huutelivat siellä.
Toivottavasti saisin niistä joskus kunnon kuvan.
Hipsu oli löytänyt itselleen paikan tarjoiluvaunusta, jonka miehet olivat nostaneet yhtenä päivänä jo ulos.







Päivällä kävimme taas Elmon kanssa samoilemassa.Busse jäi aitaukseen, jossa tykkää nukkua.Siellä olis koppikin, mutta ei se vielä ole ottanut sitä omakseen.Mies kohta loukkaantuu, kun on jo mökillä ennen tehnyt Busselle kopin, joka ei kelvannut koiralle, ja samoin meinaa käydä nytkin :D Isäntä mielellään harjottelee nikkarointia, kun ei ole niistä paljon kokemusta.Niinkuin ei minullakaan.







Lähdimme siis taas vanhaa tienpohjaa Elmon kera (täällä kertaa olin visusti katsonut, että Hipsu jäi sisälle :) ja sää oli kuin morsian. Hiekkatielle tultuamme linnut lennähtelivät tien yli ja edellämme, tunsin olevani kuin Lumikki-sadussa.
Poikkesimme taas rannassa.






Vanha vene








Rannasta tultuamme emme kääntyneetkään takaisin vaan jatkoimme matkaa hiekkatietä pitkin.





Vanha kelkanrunko




Vanha mökki, sammalkattoinen




Uudempi mökki, terassi ihanasti järvelle päin







Näimme sitruunaperhosen sekä nokkosperhosen.
Tällainen kivikkoinen alue siellä myös on, jossa menee pieni puronen kivien välissä.Tässä se on tosi pieni, mutta joissakin paikoissa ihan pieni koski, ihana kohina ja solina kuuluu siellä.




Ollan joskus miehen kanssa siellä kävelty niin suurinpiirtein muistin mitä siellä on.Niinpä emme ihan tien päähän asti viitsineet kävellä. Elmo kuitenkin oli tosi mielissään pitkästä lenkistä. (Liekö siitä johtunut, että takaisin tullessa yritti nylkyttää mun jalkaa :)


Takaisin tullessa kuvasin vielä "kylämaisemaa" aika läheltä meitä.





Kivan näköistä maisemaa toisesta suunnasta nähtynä kuin tavallisesti.
Noiden kahden vaalean talon välistä menee tie, josta tullaan meille :)



Kaikenlaista kuvailin siellä kuten huomaatte :)





19 kommenttia:

  1. Mukava katsella näitä erilaisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä tykkään kuvata, vaikka onkin vaan kännykkäkamera :)

      Poista
  2. Joko siellä kiurut laulaa? Loimaalla lauloi viikonloppuna. Mua niin harmittaa, että meijän ympärillä on vaan kyntöpeltoo, ei siihen kiurut tuu. Eikä kuovitkaan. Ainoo kevään ääni meillä on mustarastas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en tiedä (noloo kyllä myöntää) millai kiuru laulaa...
      mutta kyllä mä olen ainakin nähnyt västäräkin, joten vähäsen aikaa kesään :)

      Poista
    2. Määki näin tänään ensimmäisen västäräkin. :-)

      Poista
  3. Kauniita kuvia olet ottanut. Eilen näin ensimmäiset kurjet tällä "kotipellolla". Sain muutaman kuvankin otettua. Mukavaa pääsiäisaikaa sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  4. Hienon lenkin ootte tehnyt! Meillä ei ole noita vanhoja taloja täälläpäin, siis autioita. Tai en ole ainakaan käynyt missään lenkillä ja nähnyt, on vaan asfalttitietä ja uusia taloja. Tuo kelkanrunko tekis mieli käydä nappaamassa tuolta pihalle koristeeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mäkin katsoin kelkan runkoa sillä silmällä, mutta en yleensä koskaan uskalla mitään ottaa, kun ei tiedä kenen on, että onko joutava...tuossakin oli kelkanrungon lisäksi vanhoja betoniputkia.

      Poista
  5. Kiitos Sesse korteista, lupaa mulle taas lämmintä synttäripäivää, katotaan jos tulisin vappu viikolla !
    Kaunista pääsiäistä teille !

    VastaaPoista
  6. Ihanan keväiseltä näyttää luonto ♥
    Hyvää Pääsiäisenaikaa Sinulle Sesse ♥

    VastaaPoista
  7. Kiva keväinen lenkki teillä Elmon kanssa. Oikein rauhaisa Pääsiäisenaikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  8. Mukavia kuvia. Erityisesti vanhan mäkin kuva viehättää minua. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
  9. Kaunis käveyreitti teillä olikin, kauniita kuvia! Toivottavasti saat kurjista kuvan. Minä en siinä ikinä onnistu;)
    Mukavaa pääsiäistä Sinulle!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)