Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Hämärän päivän iloja






Todella hitaasti on tämä päivä valjennut...Tällä viikolla on viime viikon vastapainoksi ollut vapaata enemmänkin, eli huominen on vain töitä. Tänään on auto korjaamolla ja toivottavasti menee sitten katsastuksesta läpi.


Eilen olimme seurakunnan ruokailussa syömässä ja samalla kävin kirjastossa ja löysin ihania kirjoja !!


Tähän joulunaikaan sopivat: Joulukuun päiviä ja Lahjoja rakkaudella.





Muuten kivoja: Hulivilin onnen hetket ja Betonia ja kirppislöytöjä.





Ja uuden taivaskirjan: Poika joka palasi taivaasta .Aikaisemmin luin jo toiseen kertaan oman "taivaskirjani" Taivas on totta. Paljon yhteistä oli noilla kirjoilla, mutta jotain uuttakin. Tosin mulla on vielä kesken tuo kirjaston kirja, kun sitä illalla ja iltayöstä luin.






Tänään oli veronpalautus-päivä ja vuosiin ensimmäistä kertaa sain palautusta, jee! Yleensä verottaja on muistanut minua pienellä lisäverolla.


Mies oli aamulla jo lähtenyt viemään autoa korjaamolle ja joutuu olemaan kaupungissa niin kauan kunnes se tulee kuntoon, joten pitkästä aikaa nukuin pitempään ja enkä herännyt edes hänen lähtöönsä.Ja vieläkin yövaatteissa haahuilen täällä :)



Tänään vain ensimmäinen ja kaksi viimeistä kuvaa ovat meiltä, muut ovat em. kirjoista.Teillekin iloksi!


























Tuossa on muistaakseni kuvia kaikista neljästä em. kirjasta.


Lopuksi kuva laatikosta, jonka päällystin yhtenä päivänä kankaalla ja joka vähän epäonnistuikin.Mutta kangas on kaunista :) Laatikko tyttäreltä, kangas kierrätyksen ilmais-kankaista.






Sinne mahtuisi vaikka tämä komistus







No, ei vaiskaan...tätä en halua paketoida :)


Mukavaa päivää, harmaudesta huolimatta!

8 kommenttia:

  1. ♥ kivat kirjat :) Hyvää päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Noita kirjoja pitääkin katsella kirjastosta... Minulle on jostain ajautunut semmoinen vanha kirja kun Willami Jokinen, Näky. Se on kans minulle helmi, jonka olen moneen kertaan lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyvät kirjat kestävät moneen kertaan lukemisen:)

      Poista
  3. Hyvät kirjat ja kauniit lasiset kynttilänjalat! Kivaa päivää!

    VastaaPoista
  4. Oletpas löytänyt hyviä kirjoja. Muutenkin kivoja kuvia, niinkuin tuo alimmainen komistus ;)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)