Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sunnuntain mietteitä ja taivaita :)


Ihana sää on ulkona, ei vaan tänäänkään ole tullut ulkoiltua. Aamusta (noin 11 maissa) lähdettiin seurakuntaan ja sen jälkeen käytiin ensin kaupassa ja sitten vaan kotona hakemassa ensi torstain kutsu-ilmoituksia ja käytiin laittamassa ne ilmoitus-tauluille. Viimeiseksi juotiin vielä kahvit reissussa.
Sitten olikin jo iltapäivä pitkällä, kun kotiin tultiin.
Eilen pestyt tytön pyykitkin oli aurinko kuivattanut puolikuiviksi ulkona, josta siirsin ne vaan sisätelineeseen loppu kuivaukseen.


Tostaina tosiaan on ensimmäinen hengellinen tilaisuus ihan omalla kylätalolla, aikaisemmin on ollut vaan viiden kilometrin päässä toisessa kyläkeskuksessa ja kotiseuroja on ollut.
Tarkoituksena olisi nyt pitää noita tilaisuuksia joka toinen torstai-ilta.


Viime viikolla olin neljä päivää töissä, yksi vapaapäivä oli siinä välissä, jolloin olinkin niin väsynyt, että nukuin päikkäritkin. Nyt on taas väsymys voitettu ja huomannakin on vielä vapaata. :)






Mies laittoi saunan lämpiämään, eilen hän oli koko päivän Miesten päivillä ja minä kävin vain suihkussa kun pistin vähän harmaata taas piiloon hiusvärillä. Pitäis vielä parturi-aika varata, kun on niin paljon taas tullut kaksihaaraisia, kun edellisestä parturikeikasta on jo puoli vuotta hurahtanut...vai liekö jo enemmänkin...





En mitään järkeviä kuvia löytänyt, niin laitoinpa taivaita :) Mulla tulee usein taivasta kuvattua, se on niin moni-ilmeinen, aina eri näköinen.
Mukavaa sunnuntain jatkoa, me varmaan kohta lähetään saunaan.



10 kommenttia:

  1. Vai ei järkeviä, minusta aivan mahtavia taivaskuvia.
    Oletko saanut ne kisulit ostettua ?
    Olis mahtavaa vielä nähdä tämän vuoden aikana niin saisit multa myös jotakin kivaa ja ehkä hyödyllistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hain kisut ja hän tarjos mulle vielä kahta puukissaa lisää, kun oli löytänyt kaapista, niinpä toin koko kassillisen kissoja :) Yhden otin itselle kirjatueksi, saat sitten noista neljästä päättää haluatko ne kaikki. Toivottavasti joo nähdään, meiän piti itse asiassa edellisenä viikonloppuna mennä käymään Lammilla (ois tultu teille samalla), mutta lammilaiset olikin reissussa..

      Poista
  2. Onpas hienoja taivaskuvia! Nyt tuo taivas täällä Uuraisilla näyttää aivan kirkkaalta ja aurinko paistaa. Hyvä lenkki siis tiedossa Tarmon kanssa. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen olisikin ollut hyvä lenkki-ilma, mutta nyt on ihan pilvinen päivä, kyllä koitan silti tänään keritä sinne lenkille. Mukavaa päivää ja viikkoa myös sinulle :)

      Poista
  3. Hienoja nuo taivaskuvat. Siinä on kyllä maisema joka aina muuttuu.

    VastaaPoista
  4. ♥kyllä taivas voi olla monen eri näköinen!

    VastaaPoista
  5. Hienot ovat taivaskuvasi.
    kiva kun olette saaneet lähemmäksi hengellisiä tilaisuuksia.
    Meillä on matkaa suomalaisiin tilaisuuksiin ja kirkkoon 20km.
    Monta kertaa viikossa tulee kuitenkin käytyä.
    Hyvää lokakuunjatkoa sinne teille!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on matkaa varsinaisiin oman seurakunnan tilaisuuksiin yli 30 km. Ja ainakin kerran viikossa käydään :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)