Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 1. elokuuta 2013

Väsynyt hermoraunio :(




Tuota olen tänään ollut ja edelleenkin on hermot pitkästä aikaa oikein kireällä.

Suurin syy siihen on se, kun tässä muutaman päivän rahattomana olleena, odotin rästissä olevaa neljän päivän palkkaani kuin kuuta nousevaa...menin nettipankkiin ...ja ei siellä mitään rahaa ollut ://

Noista neljästä päivästä, jotka kesäkuussa jo tein, se on nyt harmia pukannut. Ensin ei kuulunut työsopparia postissa jälkeenpäin, niinkuin usein tulee, jos ei sitä heti tehdä, mitä näissä sijaisuuksissa on melko tavanomaista.
No sitä ei siis kuulunut ja siitä piti sitten soitella, ihmiset olivat lomalla ja jne. Vihdoin oltiin siinä vaiheessa, että soppari tuli mulle kuukauden myöhässä allekirjoitettavaksi kahtena kappaleena, josta toinen meni palkanlaskentaan.





No, sielläpä oli myös palkanlaskija jäänyt lomalle ja se soppari makaa edelleen kai palkanlaskijan pöydällä. Tämä selvisi tänään kun rupesin palkkaa kyselemään. Sijainen ei muuta tiennyt, kuin että palkanlaskija tulee töihin ensi viikolla ja että se palkka tulee ilmeisesti vasta 15.8. Jee :(, pitäiskö olla iloinen?
Kaikenlisäksi mullahan tulee osasta päiviä työttömyyskorvausta, ja nyt kesästä suurin osa, kun ei ole ollut töitä, sitäkään ei saa ennenkuin on näyttää palkkalista siltä ajalta.


Muuten olen tänäänkin juossut työstä (koti-sellaisesta) toiseen, enkä ole osannut levätä, vaikka selkä on ollut vähän kipeä eilisestä ja pinna piukalla.

Ikkunan pesua, mehun keittoa (naapuri toi vajaan ämpärillisen mustaherukoita:), pyykin pesua ja eilisen siivouksen loppujärjestelyjä...

Sorry, piti vaan hermoja purkaa, nyt kohta alan katsomaan Sydämen asialla, toivottavasti se piristää :)


4 kommenttia:

  1. Oi ja voi sentään, siis tiedän tuon tunteen kun rahat on loppu..minäkin olen eläkkeellä vaikken vanhuuselääkkellä sentään ja ei se eläke suuri ole..sitten kun makselee laskut sun muut niin paljoa ei jää, välillä menee monta aikaa kunnes rahaa tulee ja välillä on ollut ruokakin kortilla..
    Minä hamstraan jauhoja ja kuivahiivaa kaappin ja sitten kun on tiukkaa mie leivon leivät itse..tosin tykkään muutenkin leipoa..koska on huomattavasti parempaa kuin kaupan valmiit mössöt..
    toivottavasti saisit pian palkan..on tuo nyt surkeaa kun ihminen ei saa palkkaansa ajallaan ja muutenkin tuo työsoppari juttu, kyllä vaan harmitus puolestasi on myös täällä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hannele! Tätähän se on ja varmaan vaan pahemmaksi menee kaikilla, kun talouskriisi jatkuu.
    Se vaan ottaa hermoon kun asiat ei toimi niinkuin pitäs!

    VastaaPoista
  3. Tuttua juttua. Tuonpa takia en ole alkanut tehdäkään ykköspäiviä. Mentäis konkurssiin heti, kun palkat viipyy, eikä ne riitä kuitenkaan laskuihin, ja päivärahat sitten viipyy vielä kauemmin. Vaadi heti se työsopimus kun meet töihin! Niin mie tein, kun viime kesänä tein ykköspäiviä.
    Soita laskuista laskuttajalle, kyllä ne antaa maksuaikaa, eikä mee sitten viivästyskorkoja.
    Työvoimapula on hirmunen kuulemma, eikä sit kannata ottaa noita ykköspäiviä, paitsi jos on joku muu tulo, kuten eläke. Mie oon laittanut työkkäriin ja vaikka minne eduskuntaankin vinkkiä että kannattas niiden tehä jotain, että työttömän kannattas ottaa ykköspäiviäkin vastaa, että muuttasivat sitä lakia jonka mukaan maksavat päivärahat. EIKÄ Mitään tapahdu!

    VastaaPoista
  4. Ai työvoimapula, eiks se oo työttymyys se suuri! Maailma on mennyt niin hulluks, mua ahdistaa koko maailma.Mulla ei oo koulutusta tuollekaan alalle eikä muullekaan, enkä ole enää niin hyvässä kunnossa, että jaksaisin 5 pv viikossa olla töissä, siinä mielessä mulle sopii noi sijaisuudet :)
    En kuitenkaan oo niin huonossa kunnossa, et ois toivoo päästä eläkkeelle.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)