Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Rapistunutta kauneutta






Eilen oli sateinen päivä pitkästä aikaa, teki ihan hyvää varmaan kasveille. Vanhempi poikani tuli meille illalla ja tänään ehkä tulee myös nuorempi poika käymään ja yökylään.

Mieskin tulee kotiin kolmen päivän näytelmä sijaisuuksista, tosin hällä on jo lauantaina seuraava.

Eilinen päivä meni suurimmaksi osaksi sisällä, enkä mitään järkevää saanut aikaan...sisustus-kansioitani laittelin :)
Aamupäivällä touhusin vielä ulkona, ennenkuin rupesi kunnolla satamaan, mutta älkää kysykö mitä siellä tein...taisin vaan haahuilla ympäriinsä...ai niin, tulihan siellä viikatetta heilutettua ja pujoja niitettyä. niitä kun on kasvanut meiän ikkunan alla ja siitäkö johtunee, että mulla on ollut aina aamuisin nuha, kun ikkunahan meillä on makkarissa auki yötä päivää koko kesän.

Tänä aamuna ei ollut, niin jospa se auttoi tai sade.





Muutamia kuvia olen napsinut sieltä täältä. Kun otsikko on tuollainen, niin mennään sitten sen mukaan :) Kuistilta meiltä sitä löytyy ja miksei muualtakin...eihän meillä juurikaan mitään uutta ole.





Myös toinen kahvittelu paikkamme (varsinkin aamukahvi-, kun sinne paistaa aamuaurinko) on myös aika rapistuneen oloinen :)





Kiva oli siinä tänä aamuna istua, kun oli tuulista ja aika viileää, niin tuossa aurinko lämmitti mukavasti, eikä tuuli käynyt.


Kissat loikoilivat yhdessä makkarin sängyllä, mutta kun otin kännykän (siis kameran) esiin, siinä olikin enää Hipsu!





Palaillaan taas!

7 kommenttia:

  1. Tuulensuojainen kahvittelupaikka on hyvä juttu. Viihtyisän näköinen nurkkaus, ja muutenkin mukavan viihtyisää kaikkien vanhojen tavaroiden keskellä.

    VastaaPoista
  2. Kaunista rapitunutta kauneutta!
    Tuo vihreä lasilautanen on hieno!

    VastaaPoista
  3. Kiva nähdä elämänmakuinen istuskelunurkkaus - ja tietysti kisu;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä on elämän näköstä rapistunutta kauneutta :)

    VastaaPoista
  5. Kodikasta ja viihtyisää, ei mitään tusinataloutta : )

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)