Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kukkia ja näperrystä





Eilinen meni siellä Vivamossa iltapäivästä johkiin puol 8n. Sit lähdettiin vieraiden kanssa meille, kun oli tulossa vielä toisetkin vieraat :)

Viimeisetkin vieraat lähtivät joskus yhden maissa ja nukkumaan mentiin kahdelta. Puoli kymmeneltä heräsin aamulla.





Kahvia ja kivennäisvettä oltiin vaan nautittu, ei sen väkevämpää, kiva olla samanlaisessa seurassa kuin itsekin on.Vivamossa oltiin syöty ruoka ja meillä kahvin kanssa voileipää ja pullaa, miehet lisäksi hyttysten syöttinä paistoivat yöllä makkaraa.






Laitan tänne kesäisiä kukkakuvia Vivamon Hiljaisuuden puutarhasta, jossa istuin lukemassa, sillä aikaa kun mies oli valmistautumassa näytelmään, eikä ekat vieraatkaan olleet vielä tulleet Vivamoon. Monta ystävää ja tuttua kerkisi siellä nähdä, vaikka ei oltukaan loppuiltaan asti.








Tänään, kun mies lähti viimeiseen näytelmään ennen hänen "kesälomaa", minä rupesin askartelemaan. Olen pitkään jo suunnitellut tehdä kaikille lapsilleni sellaiset lapsuusmuisto -laatikot, johon vois laittaa kunkin lapsuudesta vielä meillä olevia juttuja, piirustuksia, kouluvihkoja, pieniä leluja, syntymään liittyviä juttuja ym.


Sain vanhimmalta tytöltä kenkälaatikkojakin sitä varten, mutta loppujen lopuksi niissä ei ollut kuin yksi sellainen "vanhan ajan" kenkälaatikko, irto kansineen. Yksi mulla oli ennestään, joten nyt on kaksi valmiina.




Yritin laittaa kanteen sellaisia iloisia kuvia, jotka voisivat jollain lailla liittyä lapsuuteen.








Tyynytkin joita joskus aikoinaan suunnittelin tulivat yhtenä päivänä vihdoin tehtyä...





Mulla kun tulee ideoita, niiden sovellutus voi kestää pitkäänkin :)

Ihanaa, aurinkoista Juhannuspäivää teille. Me vietämme tavallista lauantaita siinä mielessä, että menemme saunaan.

9 kommenttia:

  1. Sehän on hyvä vain, jos toteuttamiseen menee aikaa, kun siinä matkalla ideat jalostuu ;-)
    Kiva ajatus tuo lapsuusmuistolaatikko.
    Hyvää juhannuslauantaita!

    VastaaPoista
  2. Suloisia ovat nuo lapsuusmuistolaatikot. Ja varmasti mieluisia! Ja eikös olekin hauska herätä juhlien jälkeisenä aamuna ilman mitään kanuunoita? Niin meilläkin.
    Oikein hyvää juhannuksen jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Ihanat lapsuusmuistolaatikoita olet tenyt.
    Oikein hyvää Juhannuspäivän iltaa sinne.

    VastaaPoista
  4. Ihanat lapsuusmuistolaatikoita olet tenyt.
    Oikein hyvää Juhannuspäivän iltaa sinne.

    VastaaPoista
  5. Ihanat lapsuusmuistolaatikoita olet tenyt.
    Oikein hyvää Juhannuspäivän iltaa sinne.

    VastaaPoista
  6. Kaunis hiljaisuuden puutarha! Tuo onkin hieno idea, tuollaiset lapsuusmuistolaatikot. Ja se on sama täällä, ideoita on, mutta toteutusta joutuu joskus odottelemaan;)

    VastaaPoista
  7. Ihmettelin, kun huomasin, etten ole kommentoinut. Olen ajatuksissani niin intensiivisesti kommentoinut, että luulin sen olevan totta! Ihailen aina sinun kättesi kaunista jälkeä. Sinulla on taito ja luovuus, ei voi muuta kuin ihailla.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista, se on aina kiva niitä lukea :)

    VastaaPoista
  9. Hienot tyynyt ja lapsuusmuistolaatikot! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)