Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kevät!


Tänä aamuna kun avasin ensimmäisen kerran kuistin oven, päästääkseni kissat ja vanhenmman koira pihalle, keväinen linnun laulu tervehti minua.

Myöhemmin läksin sitten nuorempaa koiraa käyttämään ulkona fleksissä, niin kaikenlaista luonnon ääntä kuului: joutsen lensi tööttäillen ylitseni, tikka pärryytteli jossain ja monenlaista linnun ääntä kuului. Tosin myös liikenteen ääni isolta tieltä ja motariltakin tyynessä ilmassa kantautui, eihän meiltä kuitenkaan ole motarillekkaan kuin 5-6 km, linnuntietä varmaan vähemmänkin.


Siivosin askarteluhuonettani, mutta eipä tullut siitä kuvaa otettua. Ruuaksi tein itselleni mahtavan munakkaan, jonka lopuista saivat sitten koiratkin osansa.





Munakkaan sisällä oli juustoa, nakkipaloja, auringonkukan versoja ja kuivattua persiljaa, nams!

Ruuan jälkeen kävimme taas ulkona. Muistattehan kun aiemmin laitoin kuvaa kesän lenkki-ja onkipaikasta. Nyt kun menimme sinne, tie oli alkumatkasta jo kokonaan sula ja joki oli vapautunut, se virtasi vuolaana ja ruskeana niinkuin aina keväällä.Näytti kyllä siltä, että paikoin olisi ollut vielä jäätä veden alla.


Kävin sitten katsomassa omaa jokirantaamme "takapihalla" ja sekin jo virtasi vapaana.Solina kuului ja vanhan saunan räystäältä tippuvan veden ääni. Muuten vanhan saunan ympäristö on vielä lumen peitossa, grillauspaikan puupenkit jo näkyivät vähän lumen alta.

Nyt ei kaivata kuin aurinkoa, joka kuivattaisi kuraiset kohdat etupihalta...sekin on kyllä suurimmaksi osaksi vielä lumen peitossa. Koirat kaivautuivat lumeen ja kierivät siellä. Mieluummin niin, kuin että olisivat kierineet kurassa :)

Huomiselle ei ole töitä tiedossa ja tiistaina on hammaslääkäri, joten luultavasti olen silloinkin kotona.


Hyvää sunnuntai päivää teille jokaiselle! Ihanaa, kun vihdoin tulee kunnon kevät :)


3 kommenttia:

  1. Kyllä se kevät on kovasti nyt alkanut tulemaan. Lintujen lisääntyvä laulu sen kertoo ja sulaminen on lähtenyt kovaan vauhtiin!
    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle;)

    VastaaPoista
  2. ♥ Ihanaa sunnuntain jatkoa ja kevättä!

    VastaaPoista
  3. Arpa osui kohdalle; jos sää laitat flerry@suomi24.fi osoitteeseen sähköpostia niin laitan pakettia tulemaan :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)