Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Olisinpa karhu...


...toivoo täällä eräs väsynyt vaeltaja, joka inhoaa kylmää, märkää ja pimeää ja menisi mielellään talviunille, herätäkseen pirteänä keväällä.

Tavallistakin vaikeammalta on nyt tuntunut tämä syksy ja talven tulo, olis pitänyt varmaan ostaa kirkasvalolamppu.


Toista viikkoa on nyt ollut lomaakin, siitä huolimatta olen aina vaan väsynyt eikä mikään tunnu oikein huvittavan.On tässä kuitenkin ollut kaikenlaista aktiviteettia, ettei ihan "talviuniksi" ole päässyt.Hengellisten piirien merkeissä on ollut muutama tilaisuus, yksi muutto ja pari kyläily reissua.Eilen illalla oli taas srk:ssa pyhäkoulu ja siivousvuoro.


Käsitöitä en nyt ole muutamaan hetkeen tehnyt, mutta tässä kuva aiemmin virkkailemista pannulapuista, ne ovat kaksinkertaisia, joten ovat paksumpia. Toinen puoli yksivärinen ja toinen kirjava.




Noita tein aina töistä tultua, kun en iltaisin jaksanut tehdä muutakaan.


Maa-artisokat kerkisin nostaa sopivasti ennen pakkasten tuloa ja autoon vaihdettiin talvirenkaat just viimeisenä sulana päivänä, sitten tulikin lunta.


Yhtenä päivänä seurailin Rasmuksen ja naapurin kissan tuijotuskilpailua keittiön ikkunasta.



Ensin tuijottelivat toisiaan kauempaa ja sitten lähempää...





Viimein Rasmus pienempänä peruutti hyvin hitaasti meidän auton alle...ja voittaja jäi paikalle!




Toppis päällä täällä kirjoittelen, kyllä täällä lämpöä on noin parikymmentä astetta, mutta kun sohvalla lepäilin, olin niin viluinen, että piti vetää kevyttoppis päälle
ja lisäksi torkkupeitto jaloille. Koira ja kissa pitivät minulle seuraa ja lämmittivät myös. :)


Mukavaa lauantaita ja lämmintä sauna iltaa niille joille se on suotu! Kyllä sinne itsekin olen menossa.

4 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua! Kyllä se tästä lauhtuu, vaikka valitettavasti kevät ei tule vielä pitkään aikaan... Mutta sekin sitten ajallaan.
    Ihanat patalaput, ja mukavaa saunailtaa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä minäkin olisin lähtenyt tuollaista jytykkää karkuun : ) Muuten ihan samat fiilikset. Inhoan sydämeni pohjasta talven pimeyttä, ugh.

    VastaaPoista
  3. Ilmat kylmenivät todella yllättäen. Kyllä se sisälläkin tuntuu.
    En oikein jaksa uskoa sen lampun tehoon. Lumen myötä tulee kirkkaampaa.Joulu lähestyy ja tuo oman vaihtelunsa, mutta ei oteta ainakaan paineita jouluvalmisteluista.
    Toivon voimisia sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Saila, Mayo ja Kirsti! Tänään saatiinkin ihanan aurinkoinen sää :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)