Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Vessaromantiikkaa ja muutakin

Kuten olen joskus kertonut, meillä on Wc kellari kerroksen viileissä tiloissa. Sempä takia se varsinkin talvella muistuttaa puuceetä :)Varmaan oma osansa tunteeseen tulee myös puisista seinistä ja siitä, että sinne tulee vain kylmä vesi. Mutta hyvä niin. Muistan vielä sen alkuajan, kun vessassa ei ollut ollenkaan lavuaaria ja meillä oli vain käsienpesu paikka kellari käytävässä.Sitten oli mahtavaa, kun saatiin lavuaari paikalleen :D

Siivosin ja sisustin taas vessaa silmän iloksi. Siispä vessa romantiikkaa...





















Vessa onkin meiän romanttisin paikka :D, kun sinne on laitettu kaikkea vaaleanpunaista, jota meillä ei muuten niin paljon ole.


Eilen ostin orvokkiamppelin, tällä kertaa keltaisen. Laitoin sen vielä kuistille, jos tulee yöpakkasia. Vaikka kyllä kai orvokit jonkun verran kylmääkin kestää.
Tuon siilitikun sai kaupanpäälle :)





Kuistille olen myös laittanut jotain vanhoja tauluja, esim. tämän söpöliinin.






Viimeinen kuva eteisen romantiikkaa...





Mukavaa perjantaita teille! Minä olen vähän siivonnut ja hinnoitellut kirppari tavaroita, kun menemme, jos ei muuta tule, myymään niitä Helatorstaina sinne pihakirppikselle, jossa viimeksi kävimme ostajina. Heippa<3

8 kommenttia:

  1. Kyllä romantiikkaa pitää edes himpun verran olla,edes vessassa=).Suloista tunnelmaa teillä siellä.

    Ihana taulu.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Kodikasta ja suloista! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Niin suloista olet laittanut.
    Mukavaa viikonloppua sinulle! ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana tunnelma! Tuossa on sellaista hyvän mielen huussitunnelmaa, tai ehkä huussimielleyhtymä tuli kertomastasi. Pienikin edistysaskel, kuten lavuaari, on suuri! Minulla ei olekaan lavuaaria vessassa, ei mahdu, vaan kädet tullaan pesemään keittiöön, jossa on talon ainoa vesihana.
    Alussa ei ollut sisävessaa ollenkaan, ainoastaan huussi pihan perällä ja kun sain sisäkuivikekäymälän eteisen kulmaan vintin portaiden alle, oli se juhlaa. Ja on vieläkin, vaikka tykkäänkin ulkohuussissa käymisestä - päivällä. En talvella aamuisin tai iltaisin, tai keskellä yötä! Pieniä ovat arjen ylellisyydet :-)

    VastaaPoista
  5. Kivan väristä ja kodikasta.
    Kiitos kyläänkutsusta,nähdään ja nyt mukavaa viikonloppua.

    Minttuliini

    VastaaPoista
  6. JaanaElina: Täytyyhän sitä aina vähän romantiikka olla :)Samoin kivaa viikonloppua!

    Riitta Sinikka: Kiitos :) ja samoin sinulle!

    Sylvi: Sinulle myös kiitos sekä mukavaa viikonloppua!

    Saila: Meilläkin on tosi pieni lavuaari, ei yhtään isompi sopisi.
    On se hyvä kuitenkin, että vessa on sisätiloissa, ettei tarvii pihan perälle lähteä :)

    Minttuliini:Nähdään. Kivaa viikonloppua sullekin!

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuommoisessa vessassa istuu mielellään pidempäänkin ja useaankin kertaan päivässä. Ei minullakaan aina ole ollut tämmöistä rivitalo-vessaa.
    Ihana tuo eteisen vanha poikataulu. Meilläkin on jemmassa ikivanhoja lasten kuvakirjoja, jos niistä vielä saisi tauluja askarreltua.

    VastaaPoista
  8. Sude: niin liekö tuokin ollut jonkun itse tekemä. Kiertsistä tuokin.
    Nuo vanhanaikaiset kuvat on niin ihania!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)