Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sunnuntai-iltaa!

Puuhellaa tässä lämmittelin ja siinä tee-vettä. Oli nimittäin sen verran viileää keittiössä, kun tulin seurakunnasta, että teki mieli laittaa vähän lisää lämpöä.
Vaikka olikin 19 astetta, niin keittiö on kuitenkin jotenkin vetoisampi kuin olohuone. Johtuneeko keittiön seinän takana olevista kylmästä eteisestä ja kylmästä eteiskomerosta.

Nyt on lämmintä, kelpaa miehenkin tulla kotiin sählyn peluusta. Sain lisäksi seurakunnasta viemiseksi kotiin miehelle ja tytölle maustekakun viipaleita. Voipi ottaa sitä vaikka teen kanssa.

Itse jo teen siemaisin ja sen kanssa hapankorppua. Alkupalaksi kupillisen lounaalta jääneitä keitettyjä sekavihanneksia. Älkää luulkokaan, että olisin niin kuirinalainen, etten kakkua söisi...söin vaan sitä jo srk:ssa:)


Tänään sain vihdoin sen pöytä-tason, joten tulevaisuudessa häämöttää uusi tiskipöytä.
Tiskialtaan sain jo aiemmin kierrätyksestä. Taso on Ikeasta, niin piti odottaa kunnes tyttären porukka kerkesi sinne ja saivat työautolla tuotua tason.

Askartelu himokin iski taas yhtenä päivänä, pyörittelin askartelutavaroitani ja mietin mitä tekisi...muistin sitten että olin suunnitellut päällystää yhden kenkälaatikon, jonka olin kiertsin laatikoista ottanut sitä varten. Niinpä päällystin sen kiertsistä löytämäni tapetilla. Tällainen siitä tuli.





Aika kivaa violetti-hopeata tapettia.


Tässä myös eräs kiertsi-löytö, kaunis Osuuspankin metallipankki.





Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta tuo vetoisuuden tunne ja kylmä eteinen todellakin :-)
    Mukavaa pyhän iltaa ja alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)