Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Elämää joulun jälkeen



Mulla on vielä tänään vapaapäivä. Siitä huolimatta on jotenkin puolimasentunut, väsynyt ja kyllästynyt vire päällä.

Aamulla heräsin ennen seitsemää ja ajattelin, että huomen aamulla pitää olla siihen aikaan pysäkillä tai ainakin kävelemässä sinne.
Miehen Helsinkiin ja Haminaan meno siirtyikin täksi illaksi, eli menee siskolleen yöksi ja sieltä sitten aamulla jatkavat matkaa. Siksi minunkin on herättävä huomenna
aikaisemmin ja käveltävä pysäkille 2,5 km päähän.

Eilisen päivän "uutinen" oli tietysti myrsky, joka oli kaatanut paljon puita muutaman kilometrin päässä, tiellekin. Täällä meidän kulmilla oltiin kuin "Herran kukkarossa", ei mitään erityistä. Yksi naapurin vanha kataja oli kaatunut. Hän oli heti istuttanut uuden, sanoikin että harvoin sitä Tapaninpäivänä puuta istutetaan. Kahdeksan astetta oli ollut mittarissa lämmintä ulkona.




Karl Larssonia kierrätyksetä

Samoin tämä Wc:ssä oleva taulu myös kiertsistä.





Sähköt olivat poissa eilen monta tuntia, keitimme aamukahvin puuhellalla ja mies vei termoksessa naapuriinkin, kun siellä ei ole puuhellaa.



Iltapäivällä läksimme kaupunkiin elokuviin. Kävimme katsomassa uuden suomalaisen Hiljaisuus-elokuvan. Sieltä tultua sähköt olivat palanneet ja saimme taas kahvia ennen kuin katsoimme Sydämen asialla-sarjaa.





Tässä ystävältä saatu joulutaulu, kattotiilelle servetistä tehty.


Suklaata ja muuta hyvää on tullut syötyä liiankin kanssa, niinpä ajattelin viimeisen lahja suklaalevyn säästää ensi viikonlopun iloksi.


Ei ole oikein tullut kuviakaan otettua, jotenkin tuokin kamera on ruvennut tuntumaan niin surkealta. Mulla ei ole sen käyttö-ohjetta, kun sain sen aikanaan tytöltäni ja hän ei löytänyt ohjetta. Siksikään en varmaan osaa kaikkia hienouksia siinä hyödyntää, otan vain peruskuvia.


Laitan kuitenkin tähän kirjoitukseen mukaan joulutunnelmia ja kierrätyslöytöjä, joita ei ole tullut esiteltyä.



Jaa-a, taitaapa jäädä laittamatta, ei suostu lataamaan kuvia ja on älyttömän hidas muutenkin, kone meinaan....jos minäkin...

Parempia tunnelmia ehkä ensikerralla, kera kuvien :)

Ps. sainpahan sittenkin jälkeen päin laitettua kuviakin. Ylimmässä kuvassa joulutunnelmia eteisestä.

Vanhimmalta tytöltä saatu kalenteri odottelee jo tammikuun alkua.


sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulupäivän ilta



Niin se jouluaatto meni. Luonamme olivat kaksi poikaani joulun, sekä tietysti nuorin tyttö. Kaksi vanhempaa tyttöä ja toisen lapset kävivät meillä jouluaaton kahvilla iltapäivällä.
Jouluaaton iltana menimme yömessuun kylän kirkkoon.

Tänään veimme pojat kaupunkiin, kun isoveli meni vielä käymään nuoremmalla pojalla kylässä.

Aamupäivällä kerkisimme käydä vielä "hyvän sään aikana" kävelemässä, kun maa oli jäässä, vesitimantteja roikkui puiden oksalla ja aurinkokin paistoi. Iltapäivällä sää olikin taas entisenlainen, harmaa ja tihkusateinen.

Poikien vienti reissulla poikkesimme myös ystävillä kylässä ja samalla katsomassa heidän uutta asuntoa. Niin kaunis koti! Vaikka olikin 60-luvun kerrostalossa.
Ja ihanan paljon kaappeja, mistä olen vähän kade :), kun itsellä on niin vähän säilytystilaa.


Ihanaa, että on vielä kaksi päivää vapaata, sitten neljäksi päiväksi töihin. Eli uudenvuoden aatto on viimeinen työpäivä.

Miehen veli kuoli tässä vähän aikaa sitten ja hän lähtee huomenna siskolleen ja menevät ylihuomenna tyhjentämään veljen asuntoa.Ikäviä juttuja.

Parhainta joulun jatkoa sinulle, joka täällä piipahdat!

lauantai 24. joulukuuta 2011

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Voi elämä!

Meiän makuuhuoneen katosta tulee taas vettä samasta paikasta kuin viimeksikin :(
Epäilinkin, ettei pelkkä tiivistys riittäisi, vaikka entisen omistajan järjestämä peltimies olikin ollut sitä mieltä. Kyllä se piipunpellitys olisi pitänyt tehdä, kun myyjän olisi pitänyt se maksaa.
Kyllä oli karu herätys seitsemän aikaan aamulla, kun ihan selkeesti kuului tip tip...
Mies oli jo alakerrassa. Mä rupesin tutkimaan asiaa ja samasta kohtaa muurin reunasta vesi pisaroita tipahteli tiheään tahtiin, ei muuta kun taas ämpäri alle.

Mies laittoi tekstaria myyjälle ja hän sitten soittikin ja sanoi sen olevan varmaan kondensoitunutta kosteutta katon sisäpuolella, että peltiseppä ei ollut katosta mitään vikaa löytänyt...mutta voiko pelkkä kosteus aiheuttaa noin selkeet vesipisaran tippumiset?

Tänään on seurakunnan toisessa pisteessä joulujuhla, jonne mun pitäs mennä lausumaan joulurunoni. Täytyy kysyä siellä joltakin rakennusalan ihmiseltä samalla tuosta kondensoitumisesta.( Ärsyttää tämmöset jutut.)


Kun työt taas jatkuivat, jatkui myös kiire. Perjantaina oli srk:n toinen joulujuhla, jossa minä runoineni olin myös mukana. Eilen oli myös töitä, sen jälkeen pääsin autolla kauppaan ja sain kinkunkin ostettua. Kun miehellä oli vapaapäivä.


Tyttö on ollut kaverinsa luona viikonlopun ja ovat käyneet myös jouluostoksilla.
Mies lähti vielä yhteen näytökseen, sittenhän joulunäytelmän näytökset ovatkin loppu taas tältä erää.


Hyvää neljättä adventtia kuitenkin! Kera Hipsun!



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Viimeistä viedään...


nimittäin vapaapäivää...

Tänään sain pitää ystävää kylässä. Hänellä oli koira mukana ja meiän koirapojat ja ystävän koiraneiti juoksivat ja leikkivät ulkona sydämen kyllyydestä. Hauskaa oli varsinkin Elmolla ja Kiralla, Bussellehan se oli ennestään tuttu, mutta silti enemmän leikkivät Elmon kanssa.
Busse alkaa olla jo sen verran vanhempi, ettei ole niin innostunut leikkimään.

Me ystävän kanssa juotiin kahvia ja teetä ja juteltiin syntyjä syviä...
Olikin aikaa kun oltiin viimeksi tavattu. Nyt kun ei enää asuta samassa kaupungissa ja kun olen työssä ollut, niin ei ole tullut treffattua.

Eilen soitti myös eräs toinen ystäväni vanhasta kotikaupungista sekä vanhin poikani.
Hän on tulossa meille sitten ensi viikolla jouluksi.

Ajatella, reilu viikko ja on joulu, jotenkin uskomatonta...lahjatkin on vielä alkutekijöissään.



Muutama toivottavsti parempi kuva nukkiksen joulusta...








Nämä olohuoneesta, alhaalla keittiöstä..





Kellarissa on sauna sielläkin.






Meillä on nukkekoti yhtä vaatimaton kuin oikeakin :)


Tänään mies tulee yöksi kotiin, käydään illalla saunassa ja huomenna sitten töihin.
Huomennahan pitäisi myös tyttöjeni ja lastenlasten tulla meille kyläilemään.Kiva!

Mukavaa viikon jatkoa!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vapaapäiviä :)



Tervehdys taas!

Nyt vietetään tätä pitkää viiden päivän vapaata. Eli kolmen päivän viikonloppu + kaksi vuosilomapäivää, joista ensimmäinen menossa.
Kaikenlaista sain viikonloppuna tehtyäkin,kun mieskin oli näytelmissä. Siivouksen jätin eiliselle, kun illalla oli kotikokous meillä. Olikin aika paljon porukkaa, 12 aikuista + vauva. Kamarimme oli aikas täynnä :)

Viikonloppuna putosi itsestään kuivauskaapin alin hylly ja seitsemän lautasta meni säpäleiksi :( Onneksi mulla on paljon lautasia ja kiertsistä saa lisää jos tarvii.
Vähän kyllä harmitti, kun nätit vihreävalkoiset lautaset meni rikki, rahallista vahinkoa ei niistä tullut, kun löysin ne aikanaan lasinkeräys laatikon vierestä siistissä pinossa, kuusi kappaletta virheettömiä lautasia, ihanaa englantilaista maisema posliinia." Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee" sanoo vanha sanonta ja piti paikkansa tässäkin.

Tänä aamuna soittelin ystävälle, josko hän olisi päässyt Seijan päivä kahville, ois voitu rauhassa rupatella. Valitettavasti hän ei tänään päässyt, katsotaan jos huomenna, lupasi ilmoitella. Oli nimittäin Helsingissä juuri.


Viimeksi kirjoittaessani olin menossa katsomaan tyttöjäni. Olikin mukavat vierailut. Pikku-Sofiaa en kyllä nähnyt kuin vilaukselta, kun hän oli ulkona vaunuissa nukkumassa, mutta kerkisimpä rauhassa jutella äitinsä kanssa. Sain hältä ihanan koriste lintuhäkin, laitoin sinne jouluvalot, niiden palamisessa on vain ollut vähän ongelmia...välillä palaa, välillä ei. Tässä ei...





Keskimmäiseltä tytöltä sain leveän rannekorun, jonka heti suunnittelin laittavani kynttilälle :)






Joulukoristeita olen muutenkin laittanut lisää koko ajan, ison kuistilla olevan lyhdyn sisään laitoin pikkukuusen ja pari pientä olkipukkia.





Nukkekotiinkin tuli lumi ja joulu viikonloppuna.





Harmi kun en saanut parempaa kuvaa, kun kamerasta loppui just akku. Nyt se on latatumassa.


Lumesta tulikin mieleeni, että perjantaina, kun pääsin töistä olin tulossa bussilla kotiin, kun miehellä oli ne kenraaliharkat. No odottelin bussia asemalla monen muun kanssa, kun matkahuollosta tultiin sanomaan, että se on ajanut ojaan, eikä tule.
Seuraavan bussin piti tulla reilun puolen tunnin päästä, eikun sisälle odottelemaan. Lunta tuiskutti ja tuuli kovasti.

Taas odoteltiin porukan kanssa bussia, niin sama juttu toistui (!!), auto oli taas ajanut ojaan. Se olisikin ollut viimeinen bussi tänne kulmille, mutta luvattiin puolen tunnin päästä ylimääräinen auto, jolla sitten pääsinkin kotiin. Naapuri oli soitellut ja pääsinkin sitten hänen kyydillä pysäkiltä kotiin, sen vajaa kolme kilometriä. Ei tarvinnut lumessa kahlata, keli oli nimittäin aikamoinen.


Nythän ne lumet on taas melkein sulanut, kun lauantaina satoi vettä.


Terveiset Hipsulta!





Ps. Mintulle kiitos nimpparikortista! Muista, että unelmilla on tapana toteutua!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Onnea Suomelle!




Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänä aamuna oli maassa ensi lumi! Vanhempi koira on vieläkin ulkona, kun se on aina tykännyt lumesta ja viileästä. Nuorempi tuli jo syömään turkki lumessa. Kissakin lähti katsomaan vaaleaa maisemaa.


Tänä yönä koirat olivat meidän makuuhuoneessa. Elmo haukkui jo aikaisemmin ja me vaan komennettiin sitä olemaan hiljaa, ei arvattu että sillä olikin kova hätä (meitä vaan väsytti...). Niinpä kävi niin, että se ensimmäistä kertaa pissasi lattialle...raukka.


Eilen illalla oltiin kotikokouksessa, väsytti vaan sielläkin loppuaikana, vaikka muuten oli ihan kiva. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut mennä tänään töihin!


Tänään olisi pari Raamattu-tuntia, mies on ehkä sinne menossa. Itse ajattelin mennä katsomaan tyttöjäni samalla kyydillä, on jo heitä ikävä, kun ei olla aikaan tavattu.
Tietenkin sillä varauksella, että jos heille sopii. Olisi nuorimmalle lapsenlapselle jotain viemisiäkin, tonttupuku, talvikengät ym. Olisi kiva nähdä pikku Sofiaakin :)


Näkemisiin!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kaamos valoja




Hyvää toisen adventtisunnuntain iltaa!

Kerta per viikko tulee enää kirjoiteltua, mutta ei kokonaan vielä osaa lopettaakaan kirjoittamista.

Eilinen meni taas töissä ja tänään sitten pika imurointia ja kodin järjestelyä.
Eilen vaihdoin olohuoneeseen tummanpunervat verhot ja kävin lehtikasani läpi, kaksi kassillista sisustuslehtiä on menossa kierrätykseen.Muita romuja yritin poistaa ja järjestää tänään. Olohuoneen ikkunan alle toin vintistä hyllyn, jotta Hipsu-kisulla olisi paikka katsella ulos, eikä se repisi mun uusia verhoja :)










Tytön kanssa katsottiin taas video sekä käytiin metsässä kävelemässä ja kiipeilemässä kallioilla, Elmo-koiruli oli mukana.

Täällä ei ole vielä ensimmäistäkään lunta näkynyt, toissapäivänä nurmikko oli ihan kuurassa kyllä, kun oli pakkasta. Näytti talvisemmalta, niin kuin voi havaita ylimmästä kuvasta.


Tänä aamuna sitten satoi vettä.


Miehellä on taas ollut näytelmä harkat ja viikon päästä alkaa jo esityksetkin.
Meillä on huomenna töissäkin siivouspäivä, joten siivousta tässä tulee oikein urakalla, kotona ja töissä.


Perjantai-iltana meillä oli taas pyhäkouluvuoro, ihan kivasti meni pyhis, oli vain kahdeksan lasta tällä kertaa. Mulla oli askartelu vuoro ja askartelimme adventtikynttilän.


Huomisen jälkeen onkin ylimääräinen vapaa päivä, mikä on ihan mukava näin yhden vapaa päivän jälkeen. Ensi viikolla onkin sitten oikein pikku lomanen, kun on kolmen päivän vapaa+ kaksi vuosiloma päivää.






Olen vaipunut kaamokseen...jouluvalot vain palaa siellä ja täällä. Tässä lasipurkissa joulupallojen kera.


Hyvää alkavaa viikoa itse kullekin, joka täällä kenties piipahtaa :)