Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 30. elokuuta 2010

Rauhallista aamua





Tänään oli vielä suhteellisen rauhallinen aamu, vaikka mieheltä tulikin tekstiviesti aamukuudelta Venäjältä. Siihen heräsin, mutta torkahdin vielä hetkeksi, kun kello oli soimassa seitsemältä.

Poika meni 8ksi naapuri paikkakunnalle ammattikouluun bussilla, joten lähti jo ennen seitsemää, kuulin oven kolahduksen.
Tyttökin oli nyt herännyt jo ajoissa kerrankin ja oli aamuteellä, kun nousin ylös. Hän meni pyörällä kouluun 9ksi.

Aamupalan jälkeen luin taas Sanaa ja naureskeltiin tytön kanssa, kun hän luki Aku Ankasta Kalevalaa.

Kävin myös Facebookissa ja siellä varsinkin Farmwillessä hoitamassa maatilaani :)

Samoihin aikoihin, kun tyttö lähti kouluun, minä lähdin käyttämään Bussen ulkona.



Eilen olimme Bussen kanssa tunnin lenkillä. Alussa kun läksin, tuli jotenkin masentava vire, kun oli pilvistä ja näytti niin syksyiseltä. Tuntui, että eikö täällä ole enää mitään kaunista.
Tapasimme vanhan miehen, joka halusi kovasti keskustella ja myös vanhan pariskunnan.
Jätepisteelle oli jätetty rautainen sängynpääty, josta oli kaikki nupit kahta lukuunottamatta irroitettu. Korjasin niistä toisen nupin talteen, toinen oli niin tiukassa, ettei naisvoimin irronnut.

Ajattelin kuvata kaikkea kaunista tai mielenkiintoista, jos vastaan tulee. Piristyinkin siinä, kun katselin kaikkea sillä silmällä.

Ensin löysin jättibalsameja polun varresta. Niitä kasvoi meillä kukkapenkissä, kun vuosia sitten asuimme yhdessä omakotitalossa.





Seuraavksi tulimme rantaan, josta löytyi entinen vene.




Sekä sammaloitunutta betonia.




Busse kävi makaamassa vähän vedessä ja joi.Jatkoimme matkaa.
Kohta tapasimme sorsia ja muita lintuja.





Kauniita kasvejakin löytyi: osmankäämejä, joita tyttö sanoi pienempänä ohkatähkiksi, kun ei muistanut oikeata nimeä.





Sekä pari ihanan iloista pientä auringonkukkaa polun varrella.





Oikeita pikkuaurinkoja!

Tulimme polulta rantatielle, joka näytti oikein kutsuvalta.





Mua on aina muutenkin kiehtoneet tie-maisema kuvat,onko se sitä kun tie vie tulevaisuuteen ja siellä voi olla jotain kivaakin tulossa, vertauskuvallisesti.

Löytyi punaisia heiniä. Nekin olivat kauniita. Näitä samoja heiniä mulla on mökillä kuivakukkana.





Kiipesimme mäelle josta olikin vehreät maisemat.








Busse söi heinää.





Alas mäeltä mennessämme näimme puun, jonka juurakko oli melkein ilmassa. Tukevasti se silti seisoi paikallaan.




Sehän olikin piristävä lenkki!

Vielä jatkoin aiemmin aloittamiani korttiaskarteluja.





Tästä tulikin oikein kuvapostaus nyt :) Mukavaa viikonalkua!

7 kommenttia:

  1. Ihana matka ,kuljin mukanasi virtuaalisesti, kauniita maisemia, ja kuvia ja Busse aina yhtä suloinen.
    Ihanat, kauniit kuvat.
    Tiemaisemakuvat on myös minusta jollain tavalla ihania, ja tuo vene, oi!
    Mukavaa viikkoa ja iloista syksyn alkua, luonto on kaunis, kun osaa katsoa, niinkuin sinä :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia matkaltasi,kyllä luonnosta löytyy kaunista katseltavaa.
    Koirakaipuuni vaan kasvaa,kun kerroit lenkistä Bussen kanssa.

    Oikein ihanaa päivää teille kaikille siellä.

    VastaaPoista
  3. Teillä on todella kauniit lenkkimaisemat.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Luontoa tuleekin katsoa sillä silmällä. Ihan arkiset ja tavalliset kohdatkin alkavat näyttämään erityisiltä ja niinhän ne ovatkin. Kauniita kuvia olet näpsinyt.
    Aurinkoisia syyspäiviä sinulle toivottelen minä.

    VastaaPoista
  5. Seijastiina, JaanaElina, Sussi, Markka: Kiitos kaikille kommenteista ja mukavia, aurinkoisia syyspäiviä teille kaikille :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vierailustasi blogissani! :) Sinulla on kivoja luontokuvia täällä ja mukavia juttuja, tulen toistekin kyläilemään :)
    Mukavaa viikonjatkoa sinulle toivottelen!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Hilda! Tervetuloa uudestaan :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)